1. Kolmas aamu
2. Sydän palaa
3. Jää huomiseen
4. Sotilas (Acue Mix)
Sami Haveri: Laulu, koskettimet
Tatsi Haveri: Basso, laulu
Jussi Salo: Kitara, taustalaulu
Pasi Hakala: Rummut
Tämä EP edelsi The Rainin toista levyä Tie 316:sta. Sitä levyä kyllä silloin odotettiin. Nykyään Rainin kuuntelu on jäänyt vähäisemmäksi eikä syksyllä ilmestyvään neljänteen levyyn enää ole niin kovia odotuksia. EP:n eka kappale on menevä rokkibiisi ja samalla maistiainen tulevalta levyltä. Oikein hieno kappale. Levyn toinen biisi on kirjoitettu -80 luvulla ja hiemanhan se kuuluu siinä. Menevää rokkia tämäkin. Kolmos biisi on tuttu jo ekalta eepeeltä, jota minulla kyllä ei ole ja yhdeltä kokoelmalta nimeltään Käyntikortti 2. Tämäkin on yllätys yllätys menevää rokkia, hieman rauhallisempi kuin edeltäjät. Biisi on hyvä illan päätösbiisi sanoituksiltaan. Viimeinen biisi on sitten miksaus jo tutusta Sotilas biisistä. Miksaus lisää jotain tekno tyylisiä ääniä tai jotan vastaavaa kappaleeseen. Ihan mielenkiintoinen tapaus vaikkakaan ei tätä paljon jaksa kuunnella. Sanoitusket kertovat jälleen kristityn elämästä. Kaikkiaan oikein hyvä eepee täynnä loistavia kappaleita.
"Ja toivo kaikki mennyt on, enää ei ole mitään"
"Tunnetko tunteesi sen, joka sisälläs kolkuttaa"
"Tää rukous antaa uskoon vettä, pelon kanssasi voin torjua"
"Tätä kuolemaa en koskaan voi unohtaa"
Turha fakta: Miksauksen tehnyt Aku Lundstöm vaikuttaa bändissä nimeltään Kisko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti