keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Ristinolla - Ei kauniimpaa (2005)


1. Viimeinen yö
2. Todellisuus
3. Kun talvi saapuu
4. Kirveellä veistetty
5. Tyttökulta
6. Älä tee minusta katkeraa
7. Ei kauniimpaa
8. Tekopyhä
9. Ääni
10. Elämän hulluus
11. Varjoista varjoihin

Mikko Tuliniemi (Hallowed, ex-Random Eyes, Rebelhead, NMB): Laulu
Timo Peltokangas (Hallowed, ex-Random Eyes) : Rummut
Timo Kuusjärvi (ex-Random Eyes): Kitara
Timo Mäki-Marttunen (ex-Random Eyes): Basso

Tätä Ristinollan debyytti levyä sai aikoinaan odotella kauan. Levy-yhtiö syistä levyn julkaisu venyi ja venyi. Lopulta se 2005 jouluna sitten julkaistiin. Ristinollan musiikkityyli menee siellä Rautiainen, Kotiteollisuus ja Viikate akselilla ollen hieman menevämpää. Hyvää tämä on ja eikä hyvää suomenkielistä musiikkia ole liikaa. Tuo Kirveellä veistetty on kyllä sanoituksiensa puolesta niin suomibiisi kuin olla ja voi, on korpea, kesää ja saunaa. Tyttökulta taas on hieno poikamiesbiisi. Muuten kappaleet ovat hieman kristillis sävyitteistä elämän pohtimista. Eli kyseessä on tälläinen perushyvä suomirock levy. Ikävä kyllä bändillä ei ole tämän lisäksi tullut muita albumeja ja taitaa nykyään olla telakalla tai peräti hajonnut koko bändi, mielellään olisi kuullut mihin tämä bändi olisi jatkossa mennyt kun ensimmäinen levy on näin hyvä.

"Sä ohjaat eksyneitä suuntaan oikeaan"
"Kesäyön usvan ihanuus, kaste laihossa kiiltää, hallavuosien ankaruus haavan sydämeen viiltää"
"Hymysi kaunis saa sydämen repeemään"
"Varjoista varjoihin kulkuni käy,kirkkaimman tähden mä sain matkaltain"



Turha fakta: Bändi oli aluksi opinnäytetyö projekti.

Ei kommentteja: